Etusivu
![]() Yläneen pelimannit Kaustisilla 2014. Vuonna 2015 satoi sen verran rankasti neljällä keikallamme, ettei hyviä ja aurinkoisia kuvia saatu. |
14.4.2026
Hyvää syntymäpäivää Veikko!
Yläneen pelimanniperinne elää ja soi vahvana – ja sen taustalla on vuosikymmenten uskollinen työ.
Haluamme sydämestämme onnitella, yläneläisen pelimannimusiikin arvostettua veteraania, joka on ollut mukana Yläneen pelimannien toiminnassa aivan alkuajoista lähtien. Valokuvia tästä on tallentunut jo vuodelta 1973, ja vuosikymmenten työ on kantanut tähän päivään asti.
Vuonna 2011 Veikko oli keskeisessä roolissa, kun Yläneen pelimannit koottiin uudelleen 40v-juhlan kynnyksellä. Tästä käynnistyi uusi vaihe, joka elää edelleen vahvana. 50v juhlat toivat Luontokapinetin täyteen kuulijoita muutama vuosi sitten.
Veikon aloitteesta syntynyt Reissu-Veikon sottiisi on kasvanut rakastetuksi perinteeksi Yläneellä. Tapahtumaa on järjestetty vähintään vuodesta 2013 lähtien, ja kymmenes sottiisi juhlittiin 30. heinäkuuta vuonna 2022.
Tunnustuksena pitkästä työstä Veikolle on myönnetty Varsinais-Suomen vuoden kansanmuusikon arvonimi vuonna 2014 sekä aktiivioltermannin arvonimi vuonna 2020.
Veikon sitoutuminen, esimerkki ja rakkaus pelimannimusiikkiin ovat kantaneet yli sukupolvien. Se työ kuuluu jokaisessa sävelessä, joka tänäänkin soi.
Kiitos Veikko – ja lämpimät onnittelut!
Yläneen Pelimannit
![]() Reissu-Veikon sottiisin maineikkain esiintyjä, kansanpelimanni ja yläneläisen pelimannimusiikin arvostettu veteraani, aktiivioltermanni Veikko Lahtinen. |
Yläneen pelimannit toivottavat sinut tervetulleeksi www-sivuilleen!
"Itsestä usein tuntuu, että tämä on vain sitä samaa vanhaa ja ettei uutta, kiinnostavaa taikka mitään erityistä taitoa vaativaa, mutta ehkä tässä musiikissa, tänä päivänä, täytyy nähdä asia kuulijoiden silmin: harvoin kuultua, raikasta, värikästä ja rempseää. Iloisen mielen helkähdys ja sydämen sopukoiden sykähdys." - Tässä tavoitteemme!
Miksi olemme netissä, emmekö olekaan livebändi ja perinteinen sellainen?
Kyllä me soitamme akustisin soittimin, mitä nyt mandoliinin hännän päässä joskus Watson on laulellutkin. Laulajiakaan ei aina ole jätetty ilman mikrofoneja, kuten Kaustisilla 2014 päädyttiin tekemään.
Meillä ensisijaisena kanava sähköiselle yleisölle tiedottamiseen toimii FaceBook. Miksi siis lisäksi omat nettisivut?
Vastaus on yksinkertainen: yhdistysavain tarjoaa ilmaiseksi nettisivutilan, joten miksikäs emme sitä testaisi. Tänne on sitten helppo kerätä soittajille tärkeitä tietoja, julkisesti näkyville ne, jotka voimme huoletta julkaista ilman tekijänoikeusrikkomuksia, mutta lisäksi vain soittajille aukeaa yhdistysavaimessa oma "intranet"-alueensa, sivun ylälaidasta löytyvä "Jäsensivut".
Jokatapauksessa tänne saattaa aikaa myöten keräytyä
- kuvia
- historiikkia
- esittelytekstejä
- yhteystietoja
- kertomuksia esiintymisistä
- sekä kommelluksista
- jne
Pelimannimusiikin harrastajina otamme aina uudet tulokkaat ilomielellä mukaan tutustumaan meihin ja musiikkiimme toivoen joukkomme vahvistuvan taas entisestään.
Pikakysely
Mikä on lempipolkkasi?
|
Aamuvirkun polkka |
|
Hongiston Jussin polkka |
|
Karjalan poikia |
|
Mandoliinipolkka |
|
Paukun polkka |
|
Tanhupolkka |
|
Kaikki polkat on kivoja |
|
En muista niiden nimiä |
Yläneen pelimannit soittavat perinteistä pelimannimusiikkia kattaen sen kaikkein avarimman määritelmän mukaisen katraan juuri sellaista musiikkia, jota porukan kasseista sattuu löytymään. Polskat, polkat ja muu reipas meno on pääosin yläneläisten edesmenneiden pelimannien soittimista nuoteiksi ylös kirjattuja, mutta jonkin verran löytyy myös lähialueiden muiden mestareiden aarteita.


